Työ edistyy aika hitaasti.
Tällä hetkellä suurin ongelma liittyy äänisuunnitteluun. Välillä kiroan
typeryyttäni, miksi ihmeessä valitsin aiheen ja toteutustavan, jotka
ovat minulle aivan uusia. Kirjan tekeminen olisi ollut helpompaa,
vaikka olisin joutunut itse kirjoittamaan tekstitkin.
Olen kyllä opiskellut äänisuunnittelua. Pari vuotta sitten meillä oli
ääni ja valo -kurssi, siitä äänen osuus oli kaksi päivää, joista
olin toisen poissa. Opin, että ääni on aaltoa ja erilaiset
mikrofonit sopivat ri tarkoituksiin. Mitä en oppinut on äänitysstudion
käyttö.
Olen saanut vähän neuvoja, studio on ehkä varattu minulle ja minulla on
ystävä, joka yllättäen kertoi olleensa joskus äänittäjänä. Ehkä
selviydyn tästä.
Äänityksen jälkeen pääsen harjoittelemaan ohjaamista ja leikkaamista,
tähän mennessä on tullut kokemusta käsikirjoittamisesta ja
tuottamisesta. Ei ole aina hyvä idea haluta tehdä kaikki itse.
keskiviikko, 8. helmikuu 2006
Kommentit